06 Jul

Palaako suomettuminen ulkopolitiikkaan?

Balderin salissa 30. kesäkuuta 2015 järjestetty seminaari keräsi paikalle kiinnostuneen ja keskustelevan yleisön. Valtiotieteen tohtori, ulkoasiainneuvos Alpo Rusi alusti tilaisuudessa kylmän sodan ajan perinnön vaikutuksesta Suomen ulkopolitiikkaan. Filosofian tohtori, tutkija Riku Keski-Rauskan alustus keskityttyi puolestaan lähinnä sisäpolitiikkaan ja YYA-ajan yhteiskuntaan toisinajattelijoineen.

Seminaarin aluksi Lustraatio-kirja toimittaja Pekka Virkki toivotti yleisön tervetulleeksi ja avasi seminaarin taustaa nostaen esiin Savon Sanomissa 29.6. julkaistun artikkelin, jonka on kirjoittanut yksi kirjan tekijöistä, dosentti Arto Luukkanen. Hän kirjoitti huomiota herättäneessä tekstissään muun muassa seuraavaa:

“Näyttää siltä, että näitä hybridisodan elementtejä on nyt ilmassa. Syksyllä on ilmeisesti tarkoitus osoittaa mieltä uutta hallitusta vastaan oikein tosimielessä. Muutama näyttävä, leikkauksia vastustava mielenosoitus Senaatintorilla antaisi sopivaa mediamateriaalia kansainväliseen käyttöön.

Samoin meillä on riittävä hybridisodassa tarvittava Venäjä-ymmärtäjien joukko vaikutusvaltaisissa asemissa. Näyttää siltä, että keväällä 2015 tunnusteltiin ahkerasti suomalaisen yhteiskunnan valtimoa ja integroitiin näitä ystäviä toimimaan. Venäjän horjumattomien ystävien reaktiota on koeteltu ja testattu 2000-luvun alun jälkeen ja näyttää siltä, että nämä ovat valmiita salamannopeasti puolustamaan Venäjän kantaa jokaisessa tilanteessa.

Hybridisodankäynnin kannalta tässä skenaariossa on kuitenkin yksi ongelma: tavallinen kansa. Se on valitettavan itsepäistä. Nähtiinhän se jo vuonna 1939.

Jos ja kun tästä kesästä selvitään, on meillä syytä miettiä miten Suomi voisi vähentää omaa haavoittuvaisuuttaan tällaisessa “hybridisodassa”. Kansalaisten kannattaa miettiä sitä voiko meitä painostaa liikaa, miten yhteiskunnan kestävyyttä hybridisotaa kohtaan voi kasvattaa ja onko meillä jo keskuudessamme liikaa hybridisodankäynnin kävijöitä. Myös suomalaisen median pitäisi ymmärtää tilanteen vakavuus.

Tärkein kysymys lienee: tarvittaisiinko Suomessa jonkinlaista perkausta päätöksentekijöiden keskuudessa?”

Hybridisotaa jo vuosikymmeniä sitten

Alustuksessaan Rusi palasi suomettumisen ja ns. kotiryssä-järjestelmän historialliseen taustaan ja siihen, mistä suomettumisen voidaan katsoa alkaneen. Suomettumisessa Rusi näkee Tsekkoslovakian miehityksen olennaisena rajapyykkinä ” pelko valtasi tuolloin monet suomalaiset. Suojelupoliisi, jonka päällikkö Arvo Pentti oli sotkeutunut yhteistyöhön itätiedustelun kanssa, salli kotiryssäjärjestelmän toiminnan.

Alustuksessa ja keskustelussa nousi esiin ajatus suomettumisen paluusta ulkopoliittisena toimintamallina. Kuinka lähihistoriaa koskevan analyysin puute vaikuttaa nykyään ja tulevaisuudessa harjoitettavaan ulkopolitiikkaan?
Rusin alustusta seuranneen keskustelun aikana pohdittiin mm. idänkaupan ja Fennovoima-hankkeen merkitystä Suomelle. Keskustelun lopuksi Rusi pohti muun muassa, onko lustraation puute jättänyt Suomen kaatuvan muurin väärälle puolelle.

Torstaina 2. heinäkuuta hän jatkoi lähihistoriallisen analyysin käsittelyä blogissaan, jossa hän kirjoitti muun muassa seuraavaa:

“Suomen kannalta lähihistorian arvioimisessa on paljon toivomisen varaa. Suomen erityinen ongelma liittyy tietenkin Neuvostoliiton suhteisiin. Käsitteenä “suomettuminen” jakaa sekä tutkijayhteisöä että laajemmin poliittisia puolueita ja kylmän sodan kauden päättäjiä. Vasemmalta ohi -teoksen ilmestymisen yhteydessä 2007 saattoi havaita, miten arkistoista tehtiin jos ei syyllisiä niin epäilyttäviä. Puolueiden johtohenkilöiden keskustelujen ja KGB:n kanssa harjoitetun yhteydenpidon paljastuminen yksinkertaisesti kiellettiin tai sitä pidettiin realismina ja välttämättömänä ulkopolitiikan näkökulmasta. Väittämä oli, että “arkistot antoivat vääristellyn kuvan todellisuudesta”. Jos vaikkapa SKDL:n puheenjohtaja ihasteli DDR:ssä tapahtunutta “sosialismin rakennustyötä”, tai Rauhanpuolustajien pääsihteeri tapaili Stasin peitediplomaatteja, kirjan tekijä sai kritiikkiä leimaamisesta.

Olisi kuitenkin ollut arvokasta, jos olisi voitu keskustella motiiveista ja tavoitteista, kuin että keskustelujen sisällöt kiistettiin. Erityisen asiattomaksi koettiin selvittely, miten joukko vasemmistolaisia kansanedustajia oli tehnyt lakialoitteen helmikuussa 1972 Neuvostoliiton arvostelun kriminalisoimisesta. Tässä yhteydessä erityisen moitittavaa oli selostaa Stasin ja KGB:n edustajien tapaamista, jossa pari päivää ennen aloitteen tekoa oli Helsingissä päätetty neuvostovastaisuuden kitkennän käynnistämisestä. Jokuhan saattaisi tehdä johtopäätöksen, että SKP:n stalinistisiiven johtavan kansanedustajan Mirjam Vire-Tuomisen ensimmäisenä alllekirjoittama lakialoite olisi jotenkin ollut yhteydessä KGB:n ja Stasin aloitteeseen. Kirjoittaja näki peikkoja siellä missä niitä ei kuulemma ollut.

Venäjän palattua uudelleen voimapolitiikan käyttäjäksi 2008 ja 2014 historia ja geopolitiikka ovat myös palanneet ei vain keskiseen Eurooppaan vaan myös Pohjolaan. Suomi oli nähtävästi ainoa Länsi-Euroopan maa, missä KGB onnistui verkottumaan 1970-luvun alusta alkaen hyvin syvälle valtiollisiin instituutioihin niin sanotun kotiryssä-käytännön seurauksena. Varmaan ajatus oli, että tässä yhteydenpidossa saatiin tietoja Neuvostoliiton aikeista. Vastavakoilu hyötyi, kun päästiin keittiöön kuulemaan salaisuuksia. Suojelupoliisi käytännössä sallikin tämän luottamukselliseen yhteydenpitoon nojautuneen kulttuurin leviämisen.

Erikseen on arvioitava, oliko sillä merkitystä, että Supon pällikkönä 1972-78 toiminut Arvo Pentti (kesk.) paljastui 2014 KGB:n luottamukselliseksi kontaktiksi, siis agentiksi, peitenimellä “Mauri”. Tosin Suojelupoliisissa asia on tiedetty 1990-luvun puolivälistä alkaen, mutta asia on tietenkin pidetty salassa julkisuudelta. Oliko paljastuminen kiusallista, on vaikea arvioida. Todennäköisesti.

Erikoista oli, että vuodesta 1982 myös Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) erillinen seuranta lopetettiin perusteella, että kysymys oli parlamentaarisessa työssä mukanaolevasta poliittisesta liikkeestä. Näin huolimatta siitä, että Supo tiesi SKP:n pääsihteerinä pitkään toimineen Ville Pessin olleen KGB:n värvätty ja Kremlistä vuosia jatkuneen miljoona-avun vastaanottaja.

Lähes kaikki Stsin ja KGB:n arkistoista paljastuneet värvätyt agentit ovat valtaosaltaan kuitenkin kommunisteja, jota sääntökirjan mukaan ei edes saanut rekrytoida, koska he olivat “ystäviä”. Jatkossa olisi perusteltua selvittää, miksi Suojelupoliisi salli kotiryssä-toiminnan ja SKP:n avoimen vakoilun ja muun yhteistyön KGB:n kanssa ainakin aavistaen tämän toiminnan maanpetokselliset piirteet. Selitys on todennäköisesti poliittinen, mutta oikeusvaltion  ja kansallisen turvallisuuden kannalta huono selitys. KGB- ja Stasi-yhteydenpidon poliittista vastuuta ei ole ottanut kukaan niistä, jotka tätä yhteistyötä harjoittivat vuosikausia.

Lähihistorian tutkimisessa arkistojen osalta suurimmat ongelmat liittyvät nimenomaan kotiryssä-toimintaa valottavien arkistojen suoranaiseen  piilotteluun. Seppo Tiitisen listana tunnettu entisen Itä-Saksan Stasin informantteja sisältänyt nimikkeistö on KHO:n päätöksellä julistettu käytännössä ikuisesti salaiseksi. Näin huolimatta siitä, että listan on jo ehtinyt nähdä lukuisa määrä juristeja ja poliittisen eliitin ja Suojelupoliisin edustajia.

Samalla tavoin viimeiseen saakka kassakaapissa on yritetty pitää Yhdysvalloista 1990-luvulla ja vuonna 2000 saatuja Stasin ulkomaanvakoilun henkilökortteja, joita tosin on yli kymmenen kertaa enemmän kuin Stasin kanssa jollain tavoin yhteistyössä olleita henkilöitä. Toisaalta Stasin ns. Rosenholz-aineistot, jotka Suojelupoliisi sai kesällä 2000, käsittävät vain henkilöitä, joiden osalta oli joulukuussa 1988 käytössä sekä henkilökortti, mahdollinen värväystieto ja yhteistyötä selostava keskusarkiston tiedosto. Nämä vuoden 1988 Stasi-tiedot on Suojelupoliisi salannut. On selvää, että niidenkin julkistaminen olisi välttämätöntä kotiryssä-toiminnan  selvittämiseksi. Salailua voi selittää vain niin, että niiden sisältämät tiedot vahingoittaisivat vielä merkittävissä asemissa olevien suomalaisten mainetta.

Kotiryssä-ilmiön selvittämistä ei edistä myöskään se, että Supon arkistojen tutkimisessa on annettu erityisoikeuksia tutkijoille, joilla on omat vahvat vasemmistosympatiat. On mahdotonta odottaa, että nämä tutkijat haluaisivat rehellisesti tutkia kommunistien ja Neuvostoliiton yhteistyötä. Parhaimmillaankin tämä tutkimus joko vähättelee tämän yhteistyön merkitystä tai sitten problematisoi lähteiden käytön niin, että totuuden esille saamiseen ei jää tilaa. SKP:n historiaa tutkinut poliittisen historian professori ja Suojelupoliisin historia-asiantuntija Kimmo Rentola antaa tämän mukaisen selityksen KGB:n ja Stasin arkistojen tutkimuksesta.”

Suomalainen yhteiskunta paineen alla

Tutkija Riku Keski-Rauska on työskennellyt YYA-ajan toisinajattelijoiden toimintaa käsitelleiden aiheiden parissa. Hänen väitöskirjansa vuodelta 2014 käsitteli Georg C. Ehrnroothin toimintaa kylmän sodan aikaisessa Suomessa.

Keski-Rauskan mukaan toisinajattelijoiden kohtalot YYA-ajan Suomessa auttavat osaltaan ymmärtämään vallankäyttöä myös nykyään. Hän muistuttaa, että useita ns. ulkopoliittisia toisinajattelijoita kuunneltiin lännessä asiantuntijoina, vaikka monet heistä oli Suomessa eristetty poliittiseen marginaaliin.

Väitöskirja Kekkosta ja kommunismia vastaan: Georg C. Ehrnroothin poliittinen toiminta vuosina 1945-1982 herätti kesällä 2014 jonkin verran myös mediahuomiota. Vaikka Ehrnroothin toimintaa on kylmän sodan jälkeen tarkasteltu uudessa valossa, huomioi Keski-Rauska täydellisen vaikenemisen väitöstutkimuksestaan nimenomaan ruotsinkielisessä mediassa.

Keskustelu jatkukoon

Tällä hetkellä Keski-Rauska valmistelee lähikuukausina ilmestyvää Ehrnroothin elämäkertaa. Alpo Rusi nosti esiin, että tämä olisi oikea ajankohta nostaa hänen toimintansa esiin myös ruotsinkielisen yhteisön keskuudessa ” esimerkiksi RKP:n puheenjohtaja Carl Haglundin artikkeli aiheesta Hufvudstadsbladetissa voisi olla hyvä tapa tehdä tämä.

Tilaisuuden lopuksi kustannustoimittaja Pekka Virkki kiitti osallistujia ja toivoi keskustelun jatkumista kiittäen muun muassa tietokirjailija Jarmo Korhosta hänen työstään lähihistorian avaamisen edistämiseksi.

Lisätietoja:

Seminaaria edeltävänä päivänä Radio Ravussa lähetetty Lustraatio-spesiaali on myös kuultavissa internetissä. Lustraatio-kirjaa saa 13. heinäkuuta saakka kustannustoimittajan verkkokaupasta tarjoushintaan.